Legendaarinen Ilokivi avaa alakerrassaan rennon kahvilan – ”Ilokivi Venue on nyt kampuksen olohuone”
Seminaarinmäen kampus saa uuden, yhteisöllisen oleskelupaikan, kun Ilokivi Venuen aukiolot laajenevat myös arkipäiville. Aikaisemmin keikkapaikkana ja tapahtumatilana toiminut Ilokiven alakerta, nykyiseltä nimeltään Ilokivi Venue, on syyskuun alusta alkaen avoinna myös arkipäivisin klo 12-17 ja tarjoaa kahvilapalveluita, kampuksen ainoan anniskeluravintolan, hengailutilan ja työskentelypaikkoja esimerkiksi läppärin kanssa saapuville asiakkaille.
– Ilokivi haluaa tällä liikkeellä elävöittää Seminaarinmäen kampusta ja tarjota rauhallisen, tilavan paikan päivittäiseen olemiseen. Saamamme palautteen mukaan opiskelijoilta puuttuu kampukselta kohtaamispaikkoja, joissa kahvikupin ääressä hengailu ja vaikka ryhmätyöt onnistuisivat keskellä päivää rennosti ja helposti. Haluamme palauttaa Ilokivelle sen ilon, joka tänne kuuluu, toteaa Samppa Erkkilä, Ilokiven venue manager.
Ilokiven tapahtumatalokonseptia tukeva alakerran olohuonekäytön mahdollistaminen on osa Soihdun, JYYn omistaman liiketoimintakokonaisuuden, strategiaa. Yhteisöllisyyden tukeminen ja mahdollistaminen on tärkeä osa ylioppilaskunnan arvopohjaa. Ilokiven kulttuurihistoriallisen arvon tunnistaminen ja talon käyttöasteen lisääminen kohtaavat luontevasti Venuen avaamisella kahvilakäyttöön.
Ilokivi Venue on valmistautunut kahvilatoiminnan alkamiseen remontilla, jolla on täydennetty aikaisemmin melko pelkistettyä keikkapaikkamaista sisustusta, parannettu valaistuksen säädettävyyttä ja lisätty kahvilatoiminnan mahdollistavia laitteita baarin yhteyteen. Kalustusta on monipuolistettu ja viihtyisyyttä lisätty erilaisilla seinäelementeillä. Etätyöskentelyä varten on lisätty kiinteitä sähköpistokkeita istumapaikkojen yhteyteen.
– Ilokiven alakerran päiväkäyttö oli aikaisemmin hankalaa, koska tilan sisustus oli suunniteltu rock-klubi-, keikka- ja elokuvateatteritoiminta edellä. Ilokivi Venuen aktiivinen tapahtumatoiminta halutaan tietenkin säilyttää, mutta nyt päiväkäytön mahdollistavat kahvilamaiset istuskelupaikat, rennot säkkituolit ja pöydät, jotka on helppoa koota pois sellaisina iltoina, kun tapahtuma vaatii paljon tilaa permannolla, kertoo Ilokiven ravintolapäällikkö Kati Lemiläinen.
Kahvilatuotteiden valikoima Ilokivi Venuen olohuoneessa tulee olemaan kasvispainotteinen ja sen suunnittelussa on otettu huomioon opiskelijoiden toiveita, joita on kerätty esimerkiksi JYYn jäsenillään teettämän kyselyn yhteydessä. Valikoima laajenee syksyn mittaan ja sitä muokataan asiakaskunnan toivomuksiin sopivaksi. Tuotteita voi ostaa mukaan.
– Erikoisuutena Venuen kahvilavitriiniin tuodaan tarjolle myös Ilokiven itseleivottuja sämpylöitä. Lähes kulttimaineeseen nousseet Ilokiven sämpylät ovat monelle lounastajalle yksi tärkeä osa Ilokiven kokemusta, joten niillä on itseoikeutettu paikkansa kahvilavalikoimassa, kertoo Kati Lemiläinen.
Tärkeänä lisänä nykyiseen tarjontaan verrattuna tulevat olemaan erikoiskahvit. Niitä on aiemmin saanut kampuksella vain yhdestä paikasta. Ilokivi Venuella erikoiskahvin saa myös kauramaidolla.
Yläkaupungin kahvilatarjonta on supistunut, joten hyvälle kahville ja erityisruokavaliot huomioivalle tuotevalikoimalle on nyt kysyntää. Kampuksella liikkuville ja lähiympäristön asukkaille Ilokivi Venuen kahvila on helposti lähestyttävä pistäytymispaikka, Kati Lemiläinen kertoo.
Ilokivi Venuen valaistusta uusittiin jyväskyläläisen, sähkö- ja valaistussuunnitteluun erikoistuneen SSVP Finlandin ratkaisulla, joka huomioi Venuen monimuotoiset käyttötarkoitukset. Valaistuksen muunneltavuuden ansiosta tiloja voidaan käyttää joustavasti muun muassa opetus- ja ryhmätyötilana, elokuva- ja teatteriesityksissä ja keikoilla. Älykäs valaistuksenohjaus mahdollistaa eri värisävyjen, valovoimakkuuksien ja lämpötilojen säädön. Järjestelmä rakentuu pääasiassa langattomista ohjausyksiköistä ja älyvalaisimista. Valaistuksen ”aivoina” toimii suomalainen Cozify -älyohjausyksikkö.
– Uuden valaistuksen toteutuksessa voitiin hyödyntää paljon olemassa olevia valaisinpisteitä ja valaistuskiskoja, ja valaistus voitiin toteuttaa kustannustehokkaasti ilman mittavia investointeja. Ilokivessä valaistuksen säädettävyydellä on suuri merkitys eri toimintojen tunnelman ja onnistumisen kannalta, ja meille olikin suuri ilo päästä toteuttamaan valaistusta legendaariseen Ilokiveen, toteaa valaistuksen suunnittelusta ja ohjelmoinnista vastanneen SSVP Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Ojala. Sähköasennukset on toteuttanut ESP Suomi Oy.
Lisätiedot:
Kati Lemiläinen
Ravintolapäällikkö, Ilokivi
Soihtu, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY
+358 50 367 0139 | kati@ilokivi.fi
Samppa Erkkilä
Venue Manager, Ilokivi
Soihtu, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY
050 477 6050 | samppa@ilokivi.fi
Artikkelikuva: Ilokivi Venuen sisäänkäynnin seinämaalaus, toteutus huonostimaalatutseinat.fi | Kuva: Jasmiina Sirviö