Helmi Sipola & Muutama Susi Ilokivellä 14.4.2022
Ovet klo 19, liput 4/8€ (alennettu hinta opiskelijoille, työttömille sekä eläkeläisille)
Tervetuloa nauttimaan livemusasta!
Helmi Sipola on laulaja-lauluntekijä ja muusikko, joka tekee pop-sävytteistä suomenkielistä musiikkia. Keikalla kuullaan lauluja muun muassa elämän pienistä ja suurista onnenhetkistä sekä surun, ikävän ja luopumisen vaikeudesta. Tunnelmat vaihtelevat riisutun ja herkän sekä menevämmän ja suuremman soundimaailman välillä. Kappaleita tulkitsee Helmin kanssa taitavista muusikoista koostuva bändi. Kokoonpano nähdään nyt livekeikalla ensimmäistä kertaa!
Helmi Sipola – laulu, akustinen kitara
Roope Nieminen – sähkökitara
Yai Talasmo – koskettimet
Sebastian Hautakangas - basso
Henry Lightfoot – rummut
Nea Auvinen – taustalaulu
Salla Lehtomäki – taustalaulu
Reetta Manninen – sello
Muutama Susi on vuonna 2016 perustettu jyväskyläläinen yhtye. Bändin kappaleet ovat laulaja Anna Voutilaisen käsialaa, mutta yhtyeen kuulas ja vahva soundi sekä sovitukset ovat kaikkien jäsenten yhteistyötä, jossa jokaisen persoonallinen jälki kuuluu. Bändin musiikki liikkuu sulavasti rockin ja progen energidyydestä popin ja folkin pehmeyteen, jossa lyriikoilla on vahva asema. Tammikuussa 2022 Sudet julkaisivat tuoreen Tahdon elää EP:n.
Anna Voutilainen - laulu, saksofoni
Konsta Veijonen - sähkökitara
Aleksi Bondfolk - koskettimet
Samuli Salmela - basso
Aku Tervakangas - rummut
Roope Nieminen - sähkökitara
Vilma Kivimäki - taustalaulu
Muita keikat huhtikuussa
Keikat
Huutava ääni II – John the Baptist, Fimir, Cathedral Stivhet
Ärsyttääkö, kun korona ei ollutkaan massat kaatava pandemia? V*tuttaako, kun kaikki ovat hyvillä mielin rajoitusten väistymisen johdosta? Eikö ydinsota ala tarpeeksi nopeasti? Ei hätää! Tule ja masennu, kun John the Baptist muistuttaa menneistä ja tulevista oikeista maailmanlopuista.
Viimeisen aamun aureina mukana myös Fimir ja Cathedral Stivhet.
John the Baptist - True Nordic Doom Metal
Fimir - Cosmic Doom Metal
Cathedral Stivhet - Heavy Metal
Liput 8 €.
20:00 Ovet
21:00 Cathedral Stivhet
22:00 Fimir
23:00 John the Baptist
Klubit
Sweet Burlesque Nights: Under the sea
Tapahtuma on samalla spesiaalishow, jossa Sweet Burlesque Nightsin tuottaja viettää syntymäpäiväänsä, joten shown jälkeen tarjoilemme tilaisuuden jäädä nauttimaan jatkoista hyvän musiikin parissa tanssijalkaa testaten ja baarin antimista nauttien. Jatkot klo 22-24!
Ovet auki klo 18.00
Showtime 19.00
Jatkobileet 22-24
Liput:
Early bird (20.3. saakka) 25e
20.3. alkaen 30e, ovelta 35e
Liput www.nettilippu.fi
Tapahtumaan myydään jälleen VIP lippuja. VIP lippujen varaukset rosetta.sweet@outlook.com
Hinta 40e/hlö. VIP lippu sisältää sisäänpääsyn jonon ohi, eturivin pöytäpaikan (1-4hlö pöydät seurueittain), lasin kuohuvaa tarjoiltuna pöytään, sekä pientä naposteltavaa.
Tapahtumaan myydään jälleen pieni erä Maksa mitä pystyt lippuja. Varaukset rosetta.sweet@outlook.com!
Lavalla nähdään niin kokeneita ammattilaisia, ihastuttavia harrastajia kuin upea ulkomaanvieras Miss Strawberry Moon aina Briteistä saakka.
Klubit
Stand Up: Ahonen, Vesterinen & Hankonen
Ovet klo 18
Showtime klo 19
Liput 15€ ennakkoon kide.appista, 18€ ovelta.
ANITTA AHONEN:
"Anitta ”Iso A” Ahonen on Suomikomiikan ehdoton keisarinna ja kaikkien janoisten koomikkopimujen vahinkoäiti, joka kasvattaa ”jälkikasvuaan” ainoastaan varoittavan esimerkin voimin. Tämä oman elämänsä ronski ruusu, häpeilemätön horsma ja peloton peikonlehti on sanalla sanoen kukkea tosinaaras, joka ei pyytele anteeksi mitään, mutta saa anteeksi kaiken. Anitta on anarkistiorvokki, joka kukkii siellä missä huvittaa.”
TEEMU VESTERINEN:
"Teemu saa keikoillaan yleisönsä sulamaan isolla asenteella ja tunteella maustetuilla jutuillaan elämästä ja millintarkoista yksityiskohdista. Kokenut ja omaperäinen Vesterinen on salamannopeilla hoksottimilla varustettu virtuoosimaisen sanankäytön supersankari.”
PETRI HANKONEN:
"Petri seilaa aina hyvän maun
rajoissa vaikeissakin tilanteissa ja oikean tilaisuuden tullen uskaltaa
värittää myös viivojen yli, mutta niin että keikan jälkeen kaikille jää
taatusti hyvä mieli. Petri ei tarjoile koskaan kädenlämpöisiä keitoksia, vaan
komediasoppa kiehautetaan aina sataan asteeseen!"